Aurinko paistaa sadepilvenkin takana

On kulunut melkein vuosi siitä, kun elämä meni ylösalaisin. Pian kaksosten syntymän jälkeen iskenyt vakava kriisi toi elämään, paitsi kärsimystä, myös uuden näkövinkkelin. Se ei tapahtunut hetkessä, vaan lähdin tietoisesti matkalle, jonka päämäärää en voinut kuin arvailla. Luin kirjoja, jotka ikään kuin sattuivat käteeni, mutta ehkeivät pelkän sattuman kautta. Muistin unelmat, jotka olin joitain vuosia sitten löytänyt itsestäni: tahdon olla äiti ja tahdon kirjoittaa. Silloin päätin laittaa tämän blogin pystyyn.

Olen tutkiskellut omia syövereitäni eri tavoin, lukemalla, kirjoittamalla, meditoimalla, havainnoimalla.. Olen ihmetellyt ja hämmästellyt, itkenyt ja nauranut. Olen ollut niin väsynyt, etten muista joistain ajoista mitään.. paitsi toivon. Toivon siitä, että olen oikealla tiellä, että tällä kaikella vaivannäöllä on merkitystä, joka selviää myöhemmin. Koen, että tämä oma työskentelyni itseni kanssa on antanut voimia ja uskoa myös rankkaan arkeen, joka on kuitenkin koko ajan pyörinyt ja ehkä tavallaan myös pitänyt tiukasti kiinni elämässä.

Eräs tärkeä asia, jonka haluan omasta kokemuksestani jakaa on, että maailman romahtaminen ei ole maailman loppu, vaikka se siltä tuntuukin. Pahimmilla hetkillä minua helpotti seuraava kappale Tom Lundbergin kirjasta Kaikki on hyvin:

"Emme yksinkertaisesti kestä kaikkea, jolloin vihasta, pettymyksestä, järkytyksestä ja surusta kasvaa herkästi epätoivo. Kannattaako ja uskaltaako yrittää enää mitään, jaksanko edes? Kaikesta huolimatta uskalla, yritä ja jaksa. Vaikka kohtalo kolhii ja hukuttaa sinut kyyneliin, usko silti huomiseen. Vaikka rakastaisit, toivoisit ja ponnistelisit, voi kaikki käydä yhtäkkiä turhaksi. Kaikesta huolimatta: rakasta, toivo ja ponnistele."

Vaikka olisi sata mustaa päivää peräkkäin, sadas yhdes voi olla aurinkoinen. Jos päättää luovuttaa vaikeuksien edessä, hylkää ainoan mahdollisuutensa. Voin sanoa, että epäilin omaa selviytymistäni usein, mutta tein päätöksen jatkaa eteenpäin, uudelleen ja uudelleen. Aloin muuttaa asioita, jotka voi muuttaa, ja hyväksyä ne, joille en voi mitään.

Tom Lundbergin mukaan jokainen kriisi sisältää mahdollisuuden. Sen voi jättää käyttämättä ja kärsiä, tai sen voi käyttää tilaisuutena uudelle alulle ja kasvulle. Hän puhuu myös paljon jokapäiväisistä mahdollisuuksista. Tänä aamuna mietin näitä mahdollisuuksia, joita hän väittää olevan tarjolla ympäristössämme jatkuvasti. Pohdin, missä muka voisin nähdä mahdollisuuden, vaikkapa matkalla juna-asemalta yliopistolle? Tarkkailin kovasti ympäristöäni, enkä nähnyt mitään.

Vähän ennen määränpäätäni huomasin edessäni kävelevän nuoren naisen printtipaita päällään. Printtipaidat ärsyttävät minua jostain syystä, ja olin jo kääntämässä katsettani muualle, kun aloin lukea tekstiä selässä. If they think I´m weird, it´s not really my problem, se totesi uhmakkaasti. Jäin tuijottamaan viestiä. Siinä se oli, minun mahdollisuuteni. Käveli suoraan eteeni. Päätin kantaa viestiä mielessäni päivän aikana. Jollain tavalla se rohkaisi minut ylittämään itseni tänään. Sanoin rohkeasti mielipiteitäni ja kerroin avoimesti tuntemuksistani muille ihmisille, ajattelematta liikoja, mitä he minusta ajattelisivat tai leimataanko minut jonkin stereotypian mukaan. Tarjosin ihmisille lisää tarttumapintaa, ja se tuntui hyvältä.

Matti Nykästä lainaten: Jokainen tsäänssi on mahdollisuus.

Sketsihahmo kynttilänvalossa

Syksy on tuonut mukanaan monia muutoksia, opinnot jatkuvat ja lapset tosiaan aloittivat päiväkodissa. Kiinnostus henkiseen kasvuun ei osoita laantumisen merkkejä ja kaipaan myös lisää syvyyttä meditoimiseen, siispä päädyin myös buddhalaisen meditaation peruskurssille. Nyt on ensimmäinen kerta takana ja ajattelin vähän kirjoittaa kokemuksistani.

Vuosi sitten kävin mindfulness-peruskurssin, joka herätti kiinnostuksen meditaatioon. Koen sen tuovan elämääni kykyä keskittyä ja tarttua hetkeen ja huomata pieniä, tärkeitä asioita elämässä. Mindfulness-menetelmän juuret ovat buddhalaisuudessa, joten retoriikka on pitkälti samanlaista. Hyväksytään ja huomioidaan esille nousevat ajatukset, tunteet ja kehon tuntemukset, otetaan ne vastaan ja sitten keskitytään taas siihen, mitä ollaan tekemässä. Kohdistetaan myötätuntoa ja hyväksyntää omaa itseä kohtaan, ei suoriteta tai tuomita itseään, ja niin edelleen.

Harjoittelimme illan päätteeksi hengityksen tarkkaamista, joka on siis yksi monista erilaisista meditaatioharjoituksista. Ensimmäisen uloshengityksen perään sanotaan mielessä "yksi", seuraavan jälkeen "kaksi", ja kun pääsee yhdestä kymmeneen, aloitetaan alusta. Itse laskeminen ei ole pääasia, vaan sen on tarkoitus tukea hengityksen huomioimista. Aina, kun huomaa huomion karanneen muualle, aloitetaan laskeminen alusta.

Oma meditaationi sai melko koomisia piirteitä. Vaikka oli tarkoitus hyväksyä mieleen nousevat ajatukset ja vain palauttaa huomio hengitykseen, havaitsin ensin tuomitsevani itseni ajatuksistani ja sitten perään tuomitsevani tuomitsevuuteni. Taidan olla melkoinen suorittaja, varsinkin kun koulu on taas alkanut. Joka tapauksessa, tämä pääni sisällä myllertävä oikeudenkäynti sai minut loppupuolelle tultaessa vähän tuskastuneeksi. Avasin silmäni tullakseni takaisin läsnäolevampaan tilaan. Sitten katsoin ohjaajaamme, jonka profiili muistutti hämärässä kynttilänvalossa minua Riku Niemisestä. Koita siinä sitten meditoida, kun mielessä pyörii Munamies-vitsit ja Hieno Ålgreenin pikkuhousunvilautukset. Hihitin niin kovaa kuin ääneti vain voi. Kun tuli aika lopettaa meditaatio, hämmennyin siitä hartaasta tunnelmasta, joka huoneessa vallitsi. Omassa päässäni oli ollut melkoinen säpinä päällä.

Nyt tätä kokemusta voi ajatella, no, sen kertaisena meditaatiokokemuksena. Ei tullut hienoja "olin yhteydessä maailmankaikkeuteen"-fiilliksiä, mutta se ei ole meditaation päämäärä tai onnistuneen meditaation merkki. Se on yksi mahdollisista lopputuloksista, eikä etukäteen voi määrittää sitä, mitä tällä kertaa sen tulisi olla. Kuulin tänään omasta mielestäni hienoimman määritelmän meditaatiolle: "Se, kun huomaat olevasti taas ajatustesi viemänä, ja palaat hengityksen tarkkaamiseen, on meditaatiota." Vau. Se on niin yksinkertaista.